Hyvät, Pahat ja Munat

Rantalainen, Simo

Simo Rantalainen nousi Jari Sarasvuon kanssa suuren yleisön suosikiksi runsaat kymmenen vuotta sitten uraa uurtavassa talk show’ssa Hyvät, pahat ja rumat. Sanavalmis ja suorapuheinen journalisti ihastutti ja vihastutti niin tv-ruudussa kuin sen ulkopuolella. Toisinaan mopo karkasi käsistä tarkoituksella, toisinaan vahingossa. Aina lööpit olivat kuitenkin mainosta HPR:lle, kunnes kävivät niin ohjelman tuottajille kuin Rantalaiselle itselleen liian kalliiksi. 

Rantalaisen ura suomalaismediassa päättyi lontoolaisyökerhon takapihalla loppuvuonna 1996. "Isällinen avokämmen" reportterikollegan leukaperiin oli työnantajille lopulta liikaa, ja lahjakas mutta arvaamaton toimittaja joutui jättämään ohjelman, jota oli alusta asti ollut rakentamassa. 

Hyvissä, pahoissa ja munissa Simo Rantalainen kertoo kaiken runsaasta kymmenestä vuodestaan suomalaismediassa, missä hän haastatteli muiden muassa Martti Ahtisaarta, Lola Odusogaa, Spede Pasasta, Andy McCoyta, Matti Nykästä, Matti Pellonpäätä, Esko Salmista, Vesa-Matti Loiria ja Adolf Ehrnroothia. Mauno Koivisto, Gustav Hägglund ja Aatos Erkko kieltäytyivät kunniasta.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu:
ean: 9789510352601

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.