Tuohtumus

Roth, Philip

Mestarikertojan tiivistunnelmainen romaani on kertomus nuoren juutalaispojan elämästä yliopistossa kaukana kotiseudulta 1950-luvun alun Amerikassa.

On vuosi 1951 Yhdysvalloissa, ja sota Koreassa jatkuu toista vuotta. Ahkera, lojaali ja kiihkeä nuorukainen, newjerseyläinen Marcus Messner Newarkista, aloittaa toisen vuoden opintonsa Ohio Winesburg Collegen luonnonkauniilla, perinteitä vaalivalla kampuksella. Miksi hän on siellä eikä jatka paikallisessa Newarkin collegessa, johon alun perin kirjoittautui? Siksi että hänen vanttera, työteliäs lihakauppias-isänsä on tullut hulluksi - hulluksi huolesta miettiessään vaaroja joille aikuisuus altistaa, hulluksi kaikista maailman vaaroista jotka kärkkyvät hänen rakastettua poikaansa joka nurkan takana.

Isän pelot juontuvat rakkaudesta ja ylpeydestä, selittää kärsivällinen ja kaiken kestänyt äiti pojalleen. Ehkä niin, mutta ne ajavat Marcuksen sen verran raivon partaalle, ettei hän enää kykene asumaan vanhempiensa talossa. Marcus lähtee, ja kaukana Newarkista, Keskilännen collegessa hänen on sopeuduttava toisenlaisen Amerikan tapoihin ja rajoituksiin. Philip Rothin 29. kirja, Tuohtumus, on kasvukertomus nuoresta miehestä elämän karmeiden sattumusten ja merkillisten hankaluuksien koulussa. Se on tarina kokemattomuudesta, järjettömyydestä, älyn kapinasta, seksuaalisesta heräämisestä, pelottomuudesta ja erehdyksestä. Älyn ja luovuuden vimmalla kerrottu Tuohtumus on yhtä aikaa sekä häikäisevä irtiotto Rothin viime romaanien kokeneiden vanhusten piinatusta äänestä että vakuuttava täydennys rothilaisiin tutkielmiin Amerikan historian vaikutuksesta suojattoman yksilön elämään.

Philip Roth on jo puoli vuosisataa kuulunut Yhdysvaltain kirjallisuuden näkyvimpiin nimiin.

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510351154
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 845 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.