Pojan kuolema

Huovinen, Veikko

"Millainen Pekka oli luonteeltaan. Siinäpä vasta arvoitus. Tunsin hänet ja en tuntenut. Hän oli varsin erikoislaatuinen pojaksi ja nuoreksi mieheksi. Hyvin kirjava punos, pahimmillaan kuin riimuverkon imake. Herttaisuus, lukeneisuus, haavemielisyys, humaanisuus ja avuttomuus käytännön asioissa taistelivat groteskiuden, itsepäisyyden, satiirisen nokkeluuden, laiskuuden, ylimielisyyden ja kriittisen älyn kanssa. Pikkusielu hän ei ollut."

Lokakuun 16. päivä vuonna 2005 Pekka Kalevi Huovinen, 41, meni Pieneen-Kiimasjärveen. Hänet löydettiin ja haudattiin keväällä 2006.

Lahjakas poika oli jo sitä ennen ajautunut syrjään. Opinnot olivat jääneet kesken jo vuosia sitten, ja Pekka oli päätynyt erakoksi Hailuotoon mökkiin, jonka huolehtivat mutta voimattomat vanhemmat olivat mielessään ristineet Yksinäisyyden taloksi. Hoitojaksot ja lääkkeet eivät nekään olleet purreet voimat vievään masennukseen.

Pojan kuolema on Veikko Huovisen koruton mutta lämmin teos. Se on isän viimeinen viesti, kirja pojan kuolemasta mutta myös hänen elämästään ja siitä mitä jäljelle jää. Kirjailija toivoo, että siitä on apua muille vastaavassa tilanteessa oleville omaisille.

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510330159
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.