Juju. Erilainen lastenvaatekirja.

Savio, Mari & Rapia, Kati

Anna mielikuvituksen ottaa ohjat ja nosta ompelukone pöydälle. Paina kaasupoljinta ja anna tarinan alkaa.” 

JUJU – Erilainen lastenvaatekirja innostaa niin aloittelevaa ompelijaa kuin virtuoosiakin kiehtoviin kokeiluihin. Tarvikkeita lastenvaatteisiin voi löytää yhtä hyvin vintiltä, kirpputorilta, kesämökin aitasta kuin kangaskaupastakin. Tekijät rohkaisevat käyttämään vanhoja kuoseja ja kankaita, mutta samalla etsimään vaatteisiin uusia jujuja. Materiaaleiksi kelpaavat esimerkiksi kirjotut lakanat ja virkatut pitsiliinat. 

 

Kirjassa ei tarjota valmiita ratkaisuja, vaan mallit ja ohjeet on tarkoitettu lähinnä oman ideoinnin pohjaksi. Niiden avulla vaatteista voi luoda omia variaatioita sekä tavoitella tekemisen iloa ja persoonallista jälkeä. Kati Rapian maagiset kollaasivalokuvat ja sarjakuvapiirrokset tuovat oman lisänsä mielikuvituksellisten ohjeiden lomaan. 

JUJUn ideologian mukaan tekeminen on yhtä tärkeää kuin lopputulos. Jokainen voi luoda lastenvaatteita tehdessään omanlaisensa matkan – ja luomus on aina yllätys. 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510327913
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 65.424

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.