Magiaa
Ei saatavilla

Magiaa

Heap, Septimus

Septimus Heap on velhosuvun seitsemännen pojan seitsemän poika, erityinen maagisuudessaan. Siksi onkin traagista, että juuri tämä vauva kuolee välittömästi synnytyksen jälkeen. Septimuksen isä on palaamassa kotiin katsomaan vauvaansa, kun hän lähes kompastuu pieneen nyyttiin - joku on jättänyt kauniin tyttövauvan hankeen kuolemaan. Silas pelastaa vauvan, joka otetaan perheeseen kuin omana lapsena kuolleen vauvan tilalle. Jotain kummallista tapahtumaketjussa tuntuu olevan, mutta kymmenen vuoden ajan kaikki sujuu tavallisesti - tai ainakin niin tavallisesti, kuin seitsenlapsisessa perheessä, jossa kukaan ei ole kovin kiinnostunut siivouksesta, elämä voi sujua.


Kun Jenna täyttää kymmenen, saa hän tietää syntyperänsä. Tavallinen tyttö onkin prinsessa, jonka parasvelho on pelastanut salamurhaajan kynsistä. Nyt pahuuden voimat ovat kasvussa, ja manaaja on hänen jäljillään tuhotakseen Jennan ja vanhojen kuningattarien vallan. Hurja pakoretki alkaa, ja koko maagisen maailman on valittava puolensa hyvän ja pahan välillä.

Magiaa on selvästi kirjasarjan aloittaja, jossa esitellään useita henkilöitä, vaikka kerronnan kannalta vain osa käy lukijalle tutummaksi. Kaksi seuraavaa osaa odottaakin kääntäjäänsä englannista. Juoni on hyvää perusfantasiaa yhdistettynä seikkailukirjallisuuteen ja vähän satuihinkin: vääriä henkilöllisyyksiä, yllättäviä käänteitä, vauhtia ja taistelua, viime hetken pelastuksia ja lohikäärmeitä. Jännitystä siis riittää, mutta siihen on sekoitettu sopivasti huumoria ja lämpöä, jotta kirja sopii nuorillekin lukijoille. Potter-faneille suosittelen ehdottomasti, fantasiaa vieroksuville myös hyväksi ensikontaktiksi.

(Reetta Saine / Sivupiiri)

- - -

LUMOAVAN FANTASIASARJAN ALOITUSOSA

Perusvelho Silas Heap taivaltaa hyisessä pakkassäässä halki talvisen Metsän kohti Linnan Sokkelikkoa, kunnes löytää maasta avuttoman kapalolapsen. Vaikka Silaksen ja hänen vaimonsa Sarahin perheeseen oli aiemmin samana päivänä syntynyt jo seitsemäs poikalapsi, Septimus, hyväsydäminen Silas majoittaa vielä yhden nälkäisen pikkusuun.

Niinpä Jenna, tummakutrinen löytölapsi, varttuu Heapien velhoperheen hellässä huomassa veljiensä rinnalla. Kymmenvuotispäivänään hän saa tietää olevansa salamurhaajan aikoinaan surmaaman kuningattaren tytär – siis oikea prinsessa! Kuningattarenvesa Jenna on pian suuressa vaarassa, sillä manaaja DomDanielin vakoojat ja vainolaiset ovat jo hänen kintereillään…

Magiaa on englantilaisen Angie Sagen humoristinen ja hyväsydäminen seikkailukertomus taikojen ja loitsujen valtakunnasta.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510325858
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 845 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Nuorten & nuorten aikuisten kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.