Purppurakeisari

Brennan, Herbie

Fantasiakirjallisuuden raja-aitoja huumorin avulla kaataneesta Herbie Brennanin Keijujen sodasta (2003) tuli muutamassa viikossa kansainvälinen menestys. Tänä vuonna kirja äänestettiin Yhdysvalloissa Teens’ Top Tenin kärkeen ja American Library Associationin nuorille aikuisille sopivien parhaiden kirjojen listalle. Keijujen sodan odotettu jatko-osa julkaistaan Britanniassakin vasta lokakuussa 2004.Prinssi Pyrgus Malvae, surmatun keisari Apatura Iriksen poika, valmistautuu kruunajaisiinsa. Prinsessa Sini ei ole lainkaan vakuuttunut veljensä valmiuksista kohdata valtakunnan ykkösmiehen haasteet. Pääneuvonantajan virkaan asetettu keksijä Fogarty tuo lontoolaispoika Henry Athertonille viestin, että palatsissa tarvitaan pikaisesti hänen apuaan. Valonkeijujen keisarillisessa hovissa vehkeilevä salaliitto suunnittelee jalosäätyisen veren vuodattamista. Holhoojan roolin kautta valtaa itselleen havitteleva lordi Nopsasiipi järjestää kuolleista herätetyn Apatura Iriksen omakätisellä määräyksellä Gamman, Pyrguksen alaikäisen velipuolen, tulevaksi hallitsijaksi. Gamman tahtoa vastustelevat Pyrgus, Sini ja Fogarty karkotetaan maanpakoon keijujen sodassa toistaiseksi puolueettomina pysytelleiden metsänkeijujen maille. Kun Henry saapuu Pyrguksen palatsiin, hän päätyy ensi töikseen vankityrmään. Pelastauduttuaan neuvokkaan endolgin avulla Henry tapaa maanpaosta palaavat ystävänsä. Monia huimia seikkailuja on edessä, ennen kuin keijujen pariin kotiutunut Henry keksii ajatuksen, joka pelastaa vastuun painavaa taakkaa kaihtavan kruununprinssin pulasta&Keijumaailman vallanperimyskiistoista aineksensa ammentava Purppurakeisari on täynnä koheltavia käänteitä, nokkelia repliikkejä ja yksityiskohtien iloista lentoa.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510295670
Ilmestymisvuosi: 2004
Kirjastoluokka: N84.5
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Nuorten & nuorten aikuisten kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.