Yhden yön tarina

Lindholm, Olli - Rantanen, Ilpo

Suomirockin kivijalkaan 20 vuotta kuuluneen Yö-yhtyeen tarina laulusolisti Olli Lindholmin silmin ensimmäisestä hitistä viime vuosien suursuosioon saakka - alamäkiä unohtamatta.

Yö-yhtye kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 kappaleillaan Likaiset legendat I ja Särkynyt enkeli. Alle parikymppiset Satakunnan kollit saivat kotiseudulta pian rinnalleen Neumannin vetämän Dingo-yhtyeen, jonka jälkeen puhuttiin jo suomirockin vallanneesta Pori-ilmiöstä.

20 vuotta myöhemmin Yöllä on takanaan jo useampia menestyslevyjä sekä tuhansia keikkoja kaikkialla Suomessa. Vuosiin mahtuu myös vaikeita miehistönvaihdoksia ja aikoja, jolloin bändi on ollut lähellä tiensä päätä. Jokaisesta alamäestä on kuitenkin noustu ja aina on riittänyt runsaasti uskollisia faneja, jotka ovat seuranneet tiiviisti bändin tekemisiä. Tuorein osoitus Yön suosiosta tuli helmikuussa 2003, kun Yön uusin Rakkaus on lumivalkoinen -levy palkittiin ensimmäisen viikon jälkeen Suomen albumilistan kärkisijalla.

Yhden Yön tarinan kertoo Olli Lindholm, ainoa alkuperäisestä kokoonpanosta tähän päivään jatkanut jäsen, jolle Yö-yhtyeestä on tullut selkeästi elämäntyö. Satakunnasta Tampereelle kotiutunut rokkari valottaa Yön laulujen syntyhistoriaa, kertoo lämpimästi yhtyeen tärkeistä hetkistä, mutta puhuu myös rehellisesti rokkitähden, perheenisän ja työmiehen elämän törmäyksistä.


Takakansi:

"Lukeudun niihin ihmisiin, jotka ovat suuren osan elämästään tuhlanneet sellaisten asioiden murehtimiseen, joita ei lopulta ole edes koskaan tapahtunut."

YÖ kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 kappaleillaan Likaiset legendat I ja Särkynyt enkeli.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Yöllä on takanaan useita menestyslevyjä sekä tuhansia keikkoja kaikkialla Suomessa. Vuosiin mahtuu vaikeita miehistönvaihdoksia ja aikoja, jolloin bändi on ollut lähellä tiensä päätä. Jokaisesta alamäestä on kuitenkin noustu ja aina on riittänyt runsaasti uskollisia faneja, jotka ovat seuranneet tiiviisti Yö-yhtyeen tekemisiä.

Nyt Yö on suositumpi kuin koskaan. Nyt Yö soi paremmin kuin ikinä.

"Kriisi ohi. Kaikki hyvin? Ei. Miksi ei? En tiedä."

Yhden Yön tarinan kertoo Olli Lindholm, ainoa alkuperäisestä kokoonpanosta tähän päivään saakka jatkanut jäsen. Hän valottaa Yön laulujen syntyhistoriaa, kertoo lämpimästi yhtyeen tärkeistä hetkistä, mutta puhuu myös rehellisesti rokkitähden, perheenisän ja työmiehen elämän yhteentörmäyksistä.

Yhden Yön tarina on suomalaisen miehen selviytymistarina, josta luettavaa löytävät muutkin kuin yhtyeen innokkaimmat fanit. Se on Ollin mollivoittoinen monologi.

"Mikään positiivisen ajattelun oppikirja tämä ei ole."

"Synkkiä ajatuksia ja hauskoja kommelluksia." -Olli

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510282335
Ilmestymisvuosi: 2003
Kirjastoluokka: 78.993
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.