Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus
Ei saatavilla

Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus

Kierkegaard, Soren

Tanskalainen Søren Kierkegaard (1813-1855) oli ristiriitainen ja hämmentävä ajattelija, edelläkävijä joka vaikutti syvästi mm. Ibsenin ja Strindbergin tuotantoon ja jonka oppien pohjalle on pitkälti rakentunut eksistentialismi ja yksi protestanttisen teologian pääsuunnista. Ludwig Wittgenstein piti Kierkegaardia koko 1800-luvun ylivoimaisesti tärkeimpänä ajattelijana.

Kierkegaard teki läpi koko tuotantonsa matkaa esteettisestä elämänasenteesta eettisen kautta kristilliseen uskoon, jota hän piti ihmisen korkeimpana päämääränä. Tie uskoon on pitkä ja vaivalloinen, mutta lopulta vaihtoehtoja on vain kaksi: joko epätoivoinen elämä vailla yhteyttä Jumalaan tai intohimoinen heittäytyminen kristinuskon paradoksin varaan.

Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus on yhteenveto Kierkegaardin ajattelusta, hänen henkinen testamenttinsa. Teos on käännetty useille maailmankielille ja siitä on kirjoitettu satoja väitöskirjoja - aikamoinen saavutus teoksellle jota myytiin sen ilmestymistä seuranneina kahtena vuotena yhteensä viisikymmentä kappaletta.

Suomentaja Torsti Lehtinen, joka on yksi maamme huomattavimpia Kierkegaard-tuntijoita, on laatinut teokseen johdannon ja laajan selitysosan.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789510258880
Ilmestymisvuosi: 2001

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.