Suljettu aika

Leskinen, Jari & Silvast, Pekka

Syyskuussa 1944 Stalin ja Molotov sanelivat Moskovassa Suomen hallituksen rauhanvaltuuskunnalle, että Porkkalanniemi tuli luovuttaa Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Tasavallan ylin johto tiesi venäläisen sotilastukikohdan tulon tykinkantaman matkan päähän merkitsevän Helsingin varmaa tuhoutumista, jos Neuvostoliitto päättäisi hyökätä Suomeen. Kun kymmenien tuhansien sotilaiden ja siviilien joukko saapui idästä samana syksynä, presidentti Mannerheim ja pääministeri Paasikivi ryhtyivät suunnittelemaan pääkaupungin siirtoa Turkuun.

Tunnetut sotahistorioitsijat Jari Leskinen ja Pekka Silvast ovat päässeet selvittämään Porkkalan historiaa aikaisemmin suljettuina pysyneiden venäläisten sotilasarkistojen avulla. He todistavat nyt ensimmäisinä tutkijoina, että Mannerheimin ja Paasikiven huolet eivät olleet turhia. Teoksessa selvitetään myös, millaista neuvostoihmisen arki oli piikkilankojen ympäröimässä tukikohdassa ja millaisia hyökkäyksiä Stalin suunnitteli Porkkalasta käsin tehtävän. Tietoja on myös siitä, miten tukikohtaa hyödynnettiin vakoilussa ja millaisella alueelle entiset porkkalalaiset palasivat talvella 1956 - alkuperäisen sopimuksen mukaan Porkkala tuli luovuttaa Suomelle vasta syksyllä 1994.

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510251287
Ilmestymisvuosi: 2001
Kirjastoluokka: 92.73

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.