Kuparitaivas

Luoma, Heikki

Kiitetyn kertojan nautittava lukuromaani kaivoskaupungin suomalaisten elämästä ja kohtaloista Amerikassa 1900-luvun alkuvuosina.
Ylihärmäläinen Kristian Koivula on tullut Atlantin taakse muiden suomalaisten tavoin etsimään parempaa elämää. Hän saapuu taskut tyhjinä veljensä luokse Rocklandiin ja pääsee kuparikaivokseen töihin. Vapaahetkinään tuliluontoinen Kristian tavoittelee palmikkopäisen Miljan suosiota kaivosmiesten ruokalassa. Taitavalle viuluniekalle raottuvat myös kaupungin herraskaisempien suomalasten ovet, mutta Kristian vieroksuu papin ja tämänkaltaisten seurapiisiä, vaikka hänellä on kärhämiä työläistenkin kanssa. Kristian Koivulassa on Heikki Luoman Amerikkaan muuttaneen isoisän piirteitä, ja Kristianin lisäksi romaanin monet henkilöt ja ihmissuhteet ovat mieleenpainuvia. Kirjan tapahtumat huipentuvat kaivostyöläisten ensimmäisen merkittävän lakon kuvaukseen. Lakko tuli tunnetuksi kautta Amerikan ns. Rocklandin poikain juttuna, ja se ennakoi seuraavan vuosikymmenen alussa puhjenneita Kuparisaaren lakkotaiteluita

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510209905
Ilmestymisvuosi: 1996
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.