Veljeni Sebastian

Idström, Annika

Annika Idströmin (1947-2011) jo klassikoksi muodostuneessa romaanissa aikuisten maailmaa tarkkaillaan älyllisesti varhaiskypsän lapsen näkökulmasta. 11-vuotias minäkertoja, Antti, on muiden lasten pilkanteon uhri mutta samalla julmuuksien toteuttaja. Kun kouluun tulee lahjakas, kaunis ja salaperäinen Sebastian, Antin maailma järkkyy. Veljeni Sebastian piirtää väkevän myyttisen kuvan hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salaisesta väkivallasta ja avuttomuudesta, josta harvoin tällä tavalla puhutaan. "Myös Veljeni Sebastianissa, niin kuin modernissa groteskissa yleensäkin, groteskin äärimmäiset muodot on sijoitettu ’normaalimaailmasta’ irtoavaan hallusinaation, unen tai fantasian epätodelliseen maailmaan", fil. tri Irma Perttula kirjoittaa vuonna 2010 ilmestyneessä väitöskirjassaan Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa. Idströmin vuonna 1985 julkaistu läpimurtoromaani oli Finlandia-ehdokkaana ja sai Valtion kirjallisuuspalkinnon. Keväällä 2012 ilmestyvä 5. painos on tarkistettu tekijän ja perikunnan toivomuksesta.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510127162
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.