Suomen sota 1808-1809

Pohjanen, Bengt

SUOMEN SOTA 1808-1809 on kolmas osa sarjassa Meänmaan kohtaloita ja tapahtumia. Se muodostuu Bengt Pohjasen esseistä, kronikoista ja kertomuksista Meänmaan rajaseuduilta - Tornionlaaksosta - ”Ruotsin hiljaisilta soilta”, joita edes Nils Holgersson ei havainnut.

Pohjasen esikoisteos ilmestyi jo 1970-luvulla. Siitä lähtien hän on kirjoittanut romaaneja, lauluja, näytelmiä, runoja, elokuvia ja oopperoita tehden niillä tilaa lukemattomille äänille Rajan kolmannesta huoneesta, missä poliittiset ja uskonnolliset utopiat, eksistentiaalinen uteliaisuus ja matkakuume ovat luoneet liki oman rajat ylittävän mielen Meänmaan monikielisessä ja monikultturisessa miljöössä.

Tarina Suomen sodasta 1808-1809 nousee niin hovin kuin sotilastorppien savupiipuista, Torniossa, Pietarissa ja Runebergin Koljonvirran sillalta. Kohtaat legendaariset sotilaat, Sandelsin, von Döbelnin ja Tornion kompanian Väylänvarren sotilaita, jotka kylmässä kärvistellen saattoivat tehdä mitä tahansa paitsi heittää pois hersyvää huumoriaan. Toukokuun 3. päivänä klo 12.00 v. 1808 Suomenlinna luovutettiin venäläisille, ja silloin piirrettiin Ruotsin puolen Tornionlaakson historian ensimmäiset kirjaimet.

Kustantaja: Barents
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789187899904
Ilmestymisvuosi: 1018
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.