RANNALLA

Cooke, Dominic

Kuinka paljon yksi nuoruuden valinta voikaan painaa, kun se punnitaan koko elämän mitassa? RANNALLA kertoo Florencen ja Edwardin tarinan. Se on haikeansuloinen ja teräväkatseinen elokuva siitä, kuinka yhtenä hetkenä tehdyt tai tekemättömät asiat voivat muuttaa kokonaisen elämän. Tai kaksi. Sillä ainakaan rakkautta heiltä ei puuttunut.

Ian McEwanin menestysromaanin filmatisointi vie katsojat 1960-luvun alun Englantiin. Florence (Saoirse Ronan) ja Edward (Billy Howle) ovat nuoria, rakastuneita, vastanaineita ja häämatkalla meren äärellä Chesil Beachilla. Florence on kurinalainen viulisti, keskiluokkaisen perheen sopivaisuussäännösten keskellä kasvanut nuori nainen. Liberaali Edward on tuonut Florencen elämään tuulahduksen juovuttavasta vapaudesta ja uusista aatteista.

Nuori pari saapuu Chesil Beachin rantatalolle rakkauden huumassa ja kiihkeän valmiina aloittamaan upean elämänsä. Paljon odotettu häämatka avaa kuitenkin oven onnen sijasta hämmennykseen ja äänteenlausumattomien toiveiden ja pelkojen ääreen. Ja päätökset, jotka nuoret tänä yhtenä kesänä haparoiden tekevät, muotoilevat uusiksi heidän koko tulevaisuutensa. Elokuvan käsikirjoitus on kirjailija McEwanin itsensä käsialaa.

 

Kustantaja: Atlantic
Sidosasu: dvd
ean: 6438194543111
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: DVD

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen8
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.