VIIRU & PESONEN  - PIKKUKEPPOSIA JA SUURTA YSTÄVYYTTÄ
Ei saatavilla

VIIRU & PESONEN - PIKKUKEPPOSIA JA SUURTA YSTÄVYYTTÄ

Ukko Pesonen asuu pienessä punaisessa mökissä ja hänen päivänsä kuluvat mukavasti halkoja hakatessa, nikkaroidessa, keksintöjä tehdessä ja kanoja hoitaessa.
Oikeastaan hänellä on kaikkea, mitä hän voisi elämältään toivoa. Vaikka kyllähän Pesonenkin tuntee joskus olonsa hieman yksinäiseksi. Eräänä päivänä hänen huolehtivainen naapurinsa rouva Anttonen tuo Pesoselle pienen kissanpennun, jotta vanhalla miehellä olisi edes jotain seuraa. Pesonen antaa kissanpojalle nimen Viiru ja kasvattaa sitä hellästi kotonaan. Kun Viiru alkaa yhtäkkiä eräänä päivänä puhua, onnesta tulee täydellistä, ja näistä kahdesta tulee erottamattomat ystävät.

Naapuri Kosonen seuraa miehen ja kissan ystävyyttä hieman häkeltyneenä ja pitää Pesosta tärähtäneenä. Kososella on kuitenkin muitakin murheita - hänen kukkonsa ei nimittäin lopeta kiekumista. Ennen kuin äänekäs kukko joutuu pataan, rientää rouva Anttonen onneksi hätiin ja pyytää hyväsydämistä Pesosta pelastamaan kukon ottamalla sen hoitoonsa. Kiltti Pesonen suostuu auttamaan ja pian niin Pesonen kuin hänen kanansakin ovat innoissaan kanalan uudesta asukkaasta. Mutta Viiru on surullinen ja tuntee olonsa syrjäytetyksi, kun kukko varastaa kaikkien huomion. Pieni kissa pelkää menettävänsä parhaan ja ainoan ystävänsä...

Kustantaja: SF Film
Sidosasu:
ean: 6438044396355
Ilmestymisvuosi: 2016

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.