WOMAN IN THE DUNES

Roux, Jean Michel

Taiteilija Hugo Simberg on sanonut kuuluisimmasta maalauksestaan "Haavoittunut enkeli": "Halusin maalata teokseen kaiken, mikä on naiivia, mikä esittää lapsen viattomuutta ja mikä tärkeintä, kuvaa omistautumista ja rakkautta." Mitään tarkempaa selitystä teoksensa tulkinnasta hän ei koskaan antanut. Mitä maalaus merkitsee? Keitä ovat nämä kolme henkilöä: kaksi lasta, jotka kantavat enkeliä paareilla metsässä?

Dokumenttielokuva "Pohjolan enkeli" on tutkimusmatka suomalaiseen sieluun, siihen, millaiseksi se kuvitellaan ja millaisena se esiintyy yhteisessä ja yksityisessä alitajunnassa. Elokuva on myös matka, jonka varrella tavataan kaiken ikäisiä ja monilla eri aloilla toimivia henkilöitä ympäri Suomea. Heillä kaikilla on läheinen suhde Hugo Simbergin maalaukseen "Haavoittunut enkeli", ja se herättää heissä tunteita, jotka liittyvät myötätuntoon, kuolemaan, taiteeseen, maailman väkivaltaisuuteen, enkelien olemassaoloon - ja toivoon.

Elokuvan ranskalainen ohjaaja Jean Michel Roux löysi Suomen vuonna 1998 Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin ansiosta, missä esitettiin hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa "Les mille merveilles de l’univers". Hän on sittemmin useasti palannut Suomeen etsimään inspiraatiota.

 

Kustantaja: Elokuvapalvelu J. Suomalainen
Sidosasu: dvd
ean: 6430080900107
Ilmestymisvuosi: 2023

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.