Joka toinen pari DVD

Halme, Mia

Kolme paria - kolme eroa - kuusi tapaa muistaa

Mia Halmeen uusi elokuva Joka toinen pari kuvaa avioeroa suomalaisittain. Kolme ex-paria kertoo suhteensa käännekohdista, siitä miten he muistavat tapahtumat eron ympärillä, usein toisistaan poikkeavasti. Heillä on yhteinen menneisyys ja lasten vuoksi myös yhteinen nykyisyys - elämä eron jälkeen.

Joka toinen pari on elokuva eron hetkistä ja yhteisestä elämästä eron jälkeen, jaetusta vanhemmuudesta. Se kertoo erosta paitsi miesten ja naisten silmin - myös lasten näkemänä ja mummien sivusta kokemana. Ero koskettaa parin lisäksi koko perhettä, ja kaikkia heidän lähellään - arjen palaset menevät uusiksi ja kuvioon mukaan tulee uusia ihmisiä - syntyy uusia perheitä. Elokuva on koskettava, mutta ei surullinen. Jopa eroista löytyy humoristisiakin tilanteita.

Suomalaisten solmimista avioliitoista joka toinen päättyy eroon. Vaikka eroa ei itse olisikaan kokenut, se on tapahtunut jollekin lähelläsi - eronneita ja eroa pohtivia on ympärillämme kaikkialla. Suomalaisilla on varaa erota - avioliittoa ei tarvitse enää taloudellisista syistä ylläpitää, eikä uskontokaan meitä sido. Silti eroaminen ei ole helppo vaihtoehto. Mikä pitää meidät yhdessä - rakkausko? Tavallisuudestaan huolimatta ero voi murentaa identiteetin, tai se voi antaa mahdollisuuden muuttua - naisena, miehenä, vanhempana.

Tutkimusten mukaan erosta selviytymiseen vaikuttaa keskeisesti se, miten yhteiskunta on valmistautunut kohtamaan avioeroa suunnittelevia, jo eronneita ja heidän perheitään - lapsetkin eroavat. Asiantuntijoita elokuvan kehittelyn taustalla ovat Suomalainen Eroseminaari, Suomen Kasper, Suomen Uusperheiden liitto ja Väestöliitto.

 

Kustantaja: Elokuvapalvelu J. Suomalainen
Sidosasu:
ean: 6429990003367
Ilmestymisvuosi: 2017

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.