Iskelmäketju DVD
Ei saatavilla

Iskelmäketju DVD

Hannes Häyrisen ainoa ohjaus Iskelmäketju oli onnistunein tarjokas 1950-60-lukujen vaihteen iskelmäparaatifilmien buumissa. Näin on arvioinut todellinen levytietäjä, YLE:n levystön päällikkö PEKKA GRONOW. Sykähdyttävimpiä numeroita on HELENA SILTALAN Ranskalaiset korot Pariisi-tarinalla kuvitettuna. Muuten juoni sukkuloi menoluola Rytmikellarin ja levyfirman välillä. 

Lasse Liemola ja Pirkko Mannola näyttelevät pääosat, mutta heti elokuvan alussa on rooli myös Fennada-filmiyhtiöön johtajalla Mauno Mäkelällä. Dvd:n lisäksi valitut lyhytelokuvat 1960-luvulta pörrävät nekin musiikin ja nuorten parissa. Pentti Lasasen ja bändin kirittämänä EP-X-503 oli avaus moderniin jazz-elokuvaan. MELU-niminen parikymmenminuuttinen kuulostaa vieläkin kiinnostavammalta, sillä ihmisten arkihäiriöitä ilmennettiin ERKKI ERTAMAN jazz-ryöpyillä. Ne vaikuttavat tänään kaikkea muuta kuin meteliltä. Hellyttävä Mopojengi taas on nimensä mukainen. 

DVD extra: Traileri. Erkko Kivikosken lyhytfilmi EP-X-503 ( 1962, 8 min.) ja Mopojengi ( 1968, 8 min. ), Kaarlo Nuorvala: Melu ( 1966, 18 min. )

Kustantaja: VL-Media Oy
Sidosasu:
ean: 6416415659421
Ilmestymisvuosi: 1959

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.