Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Aaltojen kuohu (Studio Ghibli)
Mochizuki, Tomomi
Aaltojen kuohu avautuu muistojen kuohuessa luokkakokouksen aattona. Vanha jengi on pian taas koolla... Edessä tulevaisuus, takana ensimmäiset romanssit.
Ystävykset Matsuno ja
Taku olivat lukiossa kiinnostuneita samasta tytöstä. Tokiosta poikien
kouluun siirtynyt Rikako Muto sekoitti kuviot. Näyttävä Rikako oli
luokan kärjessä tenteissä ja pelikentällä, mutta kaikki eivät pitäneet
tokiolaisesta tulokkaasta.
Miksi Takun oli vaikea sulattaa sitä, että hänen paras ystävänsä Matsuno tuntui ihastuneen tulokkaaseen? Luokkaretki Havaijille taisi olla kaiken käännekohta. Tai se Tokion-vierailu, jonka aikana selvisi, miksi Rikako joutui vaihtamaan koulua.
Aaltojen kuohu oli ensimmäinen Studio Ghiblin elokuva, jonka ohjaajaksi nousi nuori kyky. Kaikki tätä edeltävät Ghibli -tuotannot oli ohjannut Hayao Miyazaki tai Isao Takahata. Ghibli halusi antaa tilaisuuden uudelle ohjaajalle. Hokkaidolla uudenvuodenaattona 1958 syntynyt Tomomi Mochizuki työskenteli jo 80-luvulla eri yhtiöillä mm. käsikirjoittajana ja ohjaajana tehden episodeja lukuisiin keskeisiin sarjoihin (mm. Ranma 1/2) ? mistään keltanokasta ei siis ollut kyse.
Kustantaja: Cinema Mondo
Sidosasu: dvd
ean: 6416335180289
Ilmestymisvuosi: 1993
Tekijän muu tuotanto:
Aaltojen kuohu (Blu-ray)
Mochizuki, Tomomi
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 3 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 2 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |